Dinosaurusten aika

 

 

 

Malcolm Frasier (1930-2015)   Cough Whitlam (1916-2014)

Eilen vietettiin viikko sitten kuolleen Malcolm Frasierin (1930-2015) hautajaisia Melbournessa. Lokakuussa kuoli hänen edeltäjänä Cough Whitlam (1916-2014). Frasier oli pääministerinä 1975 –83 jatkaen toimitusministerinä Whitlamin pääministerikauden 1972-1975 jälkeen. Vallanvaihtoon liittyi Australian historian suurin poliittinen kriisi, kun senaatti kieltäytyi hyväksymästä budjettirahoitusta hallitukselle kenraalikuvernööri John Kerr erotti työväenpuolueen Whitlamin hallituksen ja pyysi konservatiivipuolueen Frasieria jatkamaan toimitusministeriön pääministerinä. Frasier voitti seuranneet vaalit suurimmalla äänivyöryllä koko Australian historiassa.   

Malcolm Frasier (aussien Harri Holkeri) oli koko ikänsä aatteen mies. Hänen poliittinen uransa ulottui erään kolumnistin mukaan kuvaannollisesti Barry Goldwaterista Noam Chomskyyn : hän aloitti äärioikeistolaisena kiivaana Vietnamin sodan tukijana ja kommunismin vastustajana. Toimi myöhemmin Etelä-Afrikan apartdheidin näkyvänä vastustajana kansainyhteisössä ja Zimbabwen itsenäisyyden puolustajana. Hän salli kymmenien tuhansien venepakolaisten maahantulon. Myöhempinä vuosinaan hän kirjoitti kriittisen arvion Vietmanin sodasta ja USA:n kumppanuudesta, erosi liberaalipuolueesta ultrakonservatiivi John Howardin hallituksen aikana 1996 – 2007.

Cough Whitlam (aussien Väinö Tanner) toimi pääministerinä 1972-1975 ensimmäisenä työväenpuolueen pääministerinä sitten 1940 – luvun lopun. Valtava kiire poliittisiin uudistuksiin (asevelvolliuuden lakkautus, yleinen terveydenhuolto, maksuton yliopisto-opetus, sosiaaliapuohjelmat) johti hallituksen pysyvään välirikkoon senaatttiin, jota konservatiivit hallitsivat. Taloustilanne ei tukenut kaikkia uudistuksia ja onneton seikkailu valtion lainojen takaamiseksi vauditti osaltaan edellämainittua hallituskriisiä. Whitlam nautti kuitenkin suurta henkilökohtaista arvonantoa ja toimi 1983 saakka Unescon suurlähettiläänä.

Nämä kaksi aatteen miestä ystävystyivät vanhoina päivinään. Yhdistävänä tekijänä toimi varmasti nykypoliitiikan koettu näköalattomuus ja populismi. Suurten kertomusten aika tuntui olevan ohi. Toisaalta Australialla on nyt, maaliskuussa 2015,  viikko aikaa miettiä, lähteekö se mukaan Kiinan vetämään Aasian Infrastuktuurin Investoinipankkiin (AIIB), josta saattaa tulla vakava kilpailija Maailmanpankille ja Kansainväliselle valuuttarahastolle. USA kiivaasti vastustaa Britannian ja Australiankin liittymistä Kiinan vaikutuspiiriin. Kiina on lähempänä kuin Amerikka ja Eurooppa – ja nyt jo merkittävämpi talousmahti täältä katsoen. Suurten päätösten aika ei ole ohi.

ANZAC day ja Gallipoli

Huhtikuun 25 päivänä tulee sata vuotta Gallipolin taistelusta ensimmäisessä maailmansodassa. Yhdistyneet Australian ja Uuden-Seelannin joukot taistelivat Turkin rannikon niemimaan hallinnasta kuukauden ilman tulosta – paitsi että 1000 aussia ja uusiseelantilaista menetti henkensä taistelussa, jossa Australia ja Turkki eivät olleet varsinaisesti vihollisia keskenään.

Tänä vuonna 100 – vuotispäivää vietetään suurin menoin. Länsi-Australian etelänurkan Albany on keskeisiä juhlapaikkoja, koska siellä monet näkivät viimeisen kerran rakkaan kotimaansa, kun taisteluun laivalla lähdetiin.

Gallipolin hengellä on erityinen rooli Australian kansallisessa muistissa. Taisteluista on tehty elokuva, joka nytkin pyörii teattereissa. Australia on puolustaessaan vanhaa emämaa Englantia ja aseveljeydessä USA:n kanssa samalla puolustanut omaa maataan. Varsinkin toisen maailmansodan aikana pieni 7 miljoonainen kansa koki Japania vastaan samoja tuntoja kuin Suomi talvisodassa. Vasta viime vuosina on herännyt kriittinen keskustelu liittoutumisen hinnasta.

Sitten Gallipolin on lähdetty Saharaan Rommelia vastaan ja Papua-Uuteen Guineaan japanilaisia pysäyttämään. Näissä taisteluissa Australian joukot ovat olleet ratkaisevassa roolissa sodan käännekohdissa. Myös Vietnam ja viimeksi Afganistan ovat vaatineet aussinuorten uhrauksia.

Suomalaisiakin on aikanaan tarvittu 30 – vuotisessa sodassa ja Turkin keisaria vastaan. Sittemmin tuo sotaan lähtö vieraille maille on ollut meille vierasta. Rauhanturvaaminen on paremmin sopinut maamme rooliin. Voi aavistella Gallipolin henkeä ja henkistä merkitystä aussien sielunmaisemassa – kun Oolannin sodasta meillä alkaa olla aikaa.

Kamelinajajia ja formulakuskeja

Eri aikoina on erilaiset tarpeet – niin Australiassakin vierastyöläisille. Maa oli valtava ja

asutus rannikoilla. 1860 – luvulla keksittiin, että kamaleikaravaaneilla voitaisiin maan sisäosat saavuttaa ja ratkaista kuljetusongelmat. 1800 – luvun lopulla tuotiin kymmeniä Afganistanilaisia kamelinajajia ja satoja kameleita hoitamaan sisämaan tavaraliikennettä. Afgaanien kausi kesti 1800 – luvun loppuun. Rautateiden rakentaminen lopetti karavaanikyydin, joka saattoi kestää 60 päivää mantereen ääreltä toiseen. Marree ja Alice Springs olivat tärkeitä kamelikaravaanikeskuksia.

Tänä päivänä on jäljellä enää Ghan – juna (muistona afgaanien työstä) , joka puksuttaa kahdessa vuorokaudessa Adelaidesta Darwiniin ja päinvastoin läpi hiekka-aavikoiden ja tropiikin.

Nykypäivän vierastyöläiset ajavat formula-autojaan, viimeksi Melbournessa. Sydneyläiset ovat kateellisia Melbournelle, jolla jo on tenniskisat ja myös formulakisat laukkakilpailuista puhumattakaan. Kamelinajajien jälkeläiset järjestävät kamelien laukkakilpailuja sisämaassa, mutta

puitteet näyttävät olevan eri luokkaa kuin autokilpailuissa. Eri ajat eri tavat.

Eläketilistä riittää juttua - myös ausseissa

Vuodesta 1991 on täällä kerätty rahaa jokaisen henkilökohtaiselle tilille ns. superannuaatio – järjestelmän kautta. Järjestelmän luoja oli työväenpuolueen (labor) talous- ja sittemmin pääministeri Paul Keating 1990 luvun alussa. Nyt tileillä on 1,9 triljoonaa dollaria eli lähes 2 000 miljardia – melkoinen potti ja pääomavakauden pohja yksityisille ja julkiselle taloudelle. Superin maksu on 9% ( vertaa suomen 22% maksuun) ja jokainen kerryttää omaa tiliään, parhaimmillaan 40 vuotta. Korkoa korolle menetelmällä kertyy kullekin toivon mukaan eläkepäivien varalle  400 – 500 000 $, joka on kuulemma sopiva määrä ’kohtuulliseen elämään’ ikääntyneenä. Rahojen sijoitusriskiin ja potin kasvamiseen voi itse vaikuttaa. Jos kertyneen summan jakaa noin 11,5 miljoonan työssä käyvän kesken, on eläketilillä kullakin nyt noin 170 000 $.

Systeemi on hyvä ja niin hyvin toimiva, että siitä haluttaisiin hieman haukata muihinkin tarkoituksiin. Valtion kassan vartija ja finanssiministeri Joe Hockey ehdotti, että nuoret voisivat ensiasuntoa varten hieman ’lainata’ eläkerahastosta. Ehdotus aiheutti kiivaan eläkejärjestelmän puolustuspuheenvuorojen myrskyn , mm. itse Paul Keating kirjoitti paikallisiin Taloussanomiin puheenvuoron, kuinka Joe Hockey ja Liberaalit yleensäkin ovat aina kun silmä välttää vetämässä sosiaalivakuutuksen ja eläkesäästöjen ’kylpyammeesta’ tulpan irti. Ainakin fiskaalimielessä Keating on oikeassa, sillä korkoa korolle malli rampautuu pahasti, jos alkuvuosien eläkemaksut lainataan muualle. Viimeisten työvuosien säästöt eivät helposti riitä tuohon 500 000 $ tavoitteeseen.

Mallin nurjalla puolella on sitten ne 12 000 000 muuta australialaista, jotka eivät ole työssä tai joiden työsuhde on katkonainen. Eläkepoliittisesti maa jakautuu hyväosaisiin työeläkeläisiin ja pienen peruseläkkeen saajiin, kuten osin on laita Suomessakin.